sunnuntai 20. toukokuuta 2007

Tavarataivas vai h...




No nyt on aloitettu shoppailu. Heräsimme aamulla noin 9.30 ja lähdimme heti aamiaisen jälkeen kävelemään joen rantaa pitkin Haizhuun. Rannalla oli todella leveät ja hyväkulkuiset jalkakäytävät. Autoteiden ylittävät rampitkin on melko hyviä kulkea rattaiden kanssa koska niissä on liuskat fillareille, toisin kuin Bangkokissa. Kävelymatkaa Haizhu aukioille tuli reilu kilometri. Perillä sitten odottikin sellainen tavarataivas että... Katselimme ja ihmettelimme sekä teimme pieniä ostoksia. Myyjät eivät tinkineet paljoa hinnoista, jossain ei ollenkaan, mutta lähtöhinnat oli jo todella edullisia. Merkeistä burberry ja hello kitty olivat ehdottomasti eniten esillä. Löytyipä jopa muumitavaroitakin. Lähistöllä oli muutamia muitakin ostospaikkoja ja täynnä samaa krääsää. Kiinakoristeita ja pieniä laukkuja, lahjapussukoita, leluja, tekstiilejä yms. yms. Vaatteita ja kenkiä ei näillä kulmilla ollut. Shoppailimme muutaman tunnin, käyden välillä KFC:ssä kun O tankkasi. Vähän kananugettia ja pari suullista mehua, siinä taas tämän päivän saldo kun aamullakaan ei syönyt yhtään mitään aamiaisella. Onneksi joi vellin, muuten olisimme täällä kuumuudessa pulassa.

O nukahti rattaisiin kun lähdimme kävelemään hotellille. Matkalla katselimme paikallisten elämänmenoa ja näimme myös kaksi lasten huvipuistoa. Toinen oli moderni jenkkityylinen ja toinen perin kiinalainen. Edelleen ihmettelimme suurkaupungiksi rauhallista liikennettä ja melko hyviä jalkakäytäviä. O oli taas loistavaa matkaseuraa. Kaupoilla istui tyytyväisenä ihmetellen rattaissa ja tulomatkan nukkui. Nyt touhottaa ja pelaa isin kanssa dartsia. Kun kaupungilta palaa Shamianille tulee aina jotenkin rauhallinen ja rento olo. Paikka on niin kaunis ja viihtyisä. Puistossa oli hääpari valokuvattavana ja muutenkin täällä on paikallisia kävelemässä ja rentoutumassa. Lukuunottamatta näitä adoptioperheitä joita on tällä saarella, ei kaupungilla juuri länsimaalaisia näe. Ei voi siis sanoa, että paikka olisi turistien pilaama. Kyllä tämä on ihan aitoa Kiinaa.
Huomasin juuri etten ottanut yhtään valokuvaa Haizhusta. Pitää korjata asia kun menemme sinne seuraavaksi. Vaikka rantatie oli märkä kun kävelimme aamulla siellä, ei vettä kuitenkaan ole satanut koko meidän valveillaolon aikana. Muutenkin sään pitäisi lämmetä ennusteiden mukaan. Jippii, sitten päsemme taas uimaan.

Ei kommentteja: