tiistai 8. joulukuuta 2009

Hierontaa


7.12 maanantai
Ensimmäinen kokonainen lomapäivämme alkoi aamulla noin kello 8.00 tai Tomi kertoi heränneensä jo viideltä kun sänky oli aika kova eikä selkä tykännyt enää makailla siinä. Minä kävin sanomassa mummolle ja vaarille, että lähtisivät aamiaiselle niin me menisimme heidän jälkeen koska Olivia nukkui yhä. No, Olivia heräsi kun olimme lähdössä syömään, mutta kuten tiesimme häntä ei aamupala kiinnosta ja Olivia jäi mummon kanssa huoneeseen. Aamupala oli perus thaimaalainen hotelli aamiainen. Tarjolla oli hedelmiä, jogurttia, muroja, vohveleita, munia ja munakasta monessa muodossa, mehuja ja thairuokia. Ihan kelpo ruokaa siis ja hyvin sai mahan täyteen. Kahvikin maistui juuri sille samalle, mitä on tottunut Thaimaassa ollessa juomaan eli ihan täydellistä. Söimme ulkona terassilla, josta oli näkymä merelle. Sisätiloihin ´pitäisikin varata pitkähihaista päälle, sillä ilmastointi oli aika viileällä. Suomalaisia en ole tavannut tässä hotellissa, vaikka Tomi kertoikin kuulleensa suomen kieltä jossain vaiheessa.
Aamupalan jälkeen Olivia malttoi lopettaa muovailuvahaleikkinsä ja lähdimme neljännen kerroksen allasterassille. Tilaa oli mukavasti, vain muutama ihminen oli paikan päällä. Ilma oli ihana aurinkoinen ja lämpötila kohosi päivän mittaa kolmeen kymppiin. Uimme, heittelimme palloa Olivian kanssa ja löhöilinkin hetken aurinkotuolissa. Vaari sai altaan pohjalta viiltohaavan varpaaseen ja kävi ilmoittamassa altaan henkilökunnalle viallisesta kaivon suojuksesta. Toivotaan, ettei haava tulehdu. Oltuamme jonkin aikaa altaalla kävin hakemassa juoksukamat ja hölkkäsin kuntosalilla neljä kilometriä juoksumatolla. Se oli minulle aika suoritus 30 asteen helteessä ilmastoimattomassa kuntosalissa. Onneksi juoksemisen jälkeen pääsi pulahtamaan viileähköön uima-altaaseen. Lounaaksi Olivia söi lempiruokaansa eli bonan kasvis-kalkkuna purkkiruokaa, joka lämmitettiin auringonpaisteessa. Hyvin ´maistui kuten myös samassa luonnon mikroaaltouunissa lämmitetty myslivellikin. Noin puoli kahden aikaan lähdimme päiväunille, tai toiset nukkui ja toiset ei. Itse kuulun noihin jälkimmäisiin. Olivialle onneksi uni tuli pikaisesti, hän olikin puljannut altaassa monta tuntia.

Päiväunien jälkeen lähdimme ensimmäiselle shoppailureissulle ja suunnaksi otimme BigC tavaratalon. Matkat kuljimme lavataksilla, matkalle sattui tosin pieni pummi (suunnistustermejä käyttäen), olisi pitänyt uskoa että emme enää muista ihan kaikkien paikkojen sijaintia ulkoa koska viimeisestä Pattiksen reissusta on jo kolme vuotta aikaa. No, mutkien kautta löysimme perille ja kaupassa kohtasinkin sitten kovia houkutuksia. Olisi tehnyt mieli ostella vaatteita ja kenkiä Olivialle ja joitain vaatteita myös itselleni, mutta koska olemme lentämässä vielä Samuin kautta Bangkokiin, varsinaiseen ostosparatiisiin, matkalaukut on pidettävä tässä vaiheessa matkaa kevyinä. Ostimme vedenkeittimen Olivian ruokien ja vellien lämmitykseen, pientä naposteltavaa, wine coolereita ja Olivialle huomiseksi Disneyn Aurora mekon (2,50 eur) ja kultaiset kengät (4 eur) Cabaree reissua varten. Koska olimme syöneet viimeksi aamupalan, alkoi meillä olemaan jo melkoinen nälkä kellon lähestyessä kahdeksaa. Niinpä hurautimme lavatakseilla hotelliimme Jomtienille ja veimme tavarat huoneeseen ennen syömään lähtöä.
Ruokapaikan löytämiseksi verestimme taas lähes 10 vuoden takaisia muistoja ja kävelimme hotelli Welcome Jomtien Beachin poikkikatua pitkin hotellille. Matkalla oli muutamia kuppiloita ja valitsimme tulomatkaseuralaisemme suosituksesta ravintola Ettanin. Vaari valitsi listalta länkkäriruokaa ja me muut tilasimme Thailistalta tietenkin. Söin reissun toisen Pad Thain ja maku oli suht sama kuin eilen, hinta vaan kaksi kertaa kalliimpi eli 140 THB (n. 2,50 eur) ja ruuan kun huuhtaisi alas wine coolerilla, niin ei voinut valittaa. Olivia söi lemppariaan kanaa hapanimeläkastikkeessa ja riisiä (130THB), annos oli jättimäinen, mutta lähes puolet upposi pikkuiseen masuun.

Ruuan jälkeen kello lähenteli jo kymmentä, mutta koska meitä ei väsyttänyt menimme vielä hierontaan. Minä, Tomi ja mummo otimme tunnin jalkahieronnat (4 eur), vaari öljyhieronnan (6 eur) ja Olivia puolen tunnin kokovartalohieronnan. Olivia oli aivan mainio hieronnan ajan. Naureskeli itsekseen ja nautti sivelystä, meitäkin huvitti kun katselimme Olivian ilmeitä. Hieronnan aikana Olivia sanoi monesti, että tykkää hierontapaikasta ja haluaa tulla sinne uudelleenkin. Ihana nähdä, että Olivia uskalsi nauttia hieronnasta vaikka se jännitti. Kun Olivian hieronta loppui ennen meitä, hänen hieroja lähti taluttamaan tyttöä ulos hierontapaikasta. Tämähän on yleistä Thaimaassa, että lapsia viihdytetään ja kuljetellaan paikasta toiseen. Minä kuitenkin pelästyin kun Olivia hävisi näkyvistä ja pyysin toista hierojaa lähtemään etsimään tyttöä. Lopulta lähdin itsekin perään, mutta hieroja tuli melonipussia kantavan Olivian kanssa vastaan kadulla. Mummo säikähti tapausta vähän enemmän, vaikka sille naureskeltiinkin jälkikäteen. Tästä sinänsä harmittomasta tapauksesta opin sen, etten enää päästä Oliviaa silmistäni vieraissa paikoissa. Hieronnan jälkeen kävimme vielä pikaisesti kaupassa ja tulimme hotellille. Nukkumaan kävimme vasta puolen yön jälkeen, väsyneinä lomalaisina joilla ei ole mihinkään kiire...

Ei kommentteja: