lauantai 26. joulukuuta 2009

Jouluaatto Koh Samuilla

Baarimikon esitys...

Jouluinen buffetpöytä...

24.12.2009 Torstai
Se olisi sitten jouluaatto. Kuten aiemminkin kirjoittelin, niin ei joulua täällä paljoa näy. Hotellit järjestävät joulupippaloita ja aamiaiselle mennessäkin naapurihotellissa järjesteltiin jo illan juhlia, mutta ei juuri muuta. Aamiainen sujui saman vanhan kaavan mukaan eli tuli syötyä ihan liikaa. Aamiaisen jälkeen pakkasimme pikaisesti rantakamat ja suuntasimme altaan kautta rannalle. Tänään oli siitä poikkeuksellinen päivä, että aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän. Olivia ei olisi ensin halunnut lähteä rannalle, vaan olisi halunnut jäädä altaalle. Kun sitten oli rannalta poislähdön aika ja siirryimme altaalle, Olivia olisi ehdottomasti halunnut jäädä rannalle :) Rannalla oli punainen lippu tuulen takia, mutta minusta aallot olivat pienempiä kuin aiemmin. Vedessä ei ollut nyt niitä pisteleviä ja polttelevia juttuja (korallin paloja?) ja aalloissa oli kiva keikkua. Uimiseksi sitä kellumista ei voinut sanoa. Rannalla oli taas aika paljon kaupustelijoita. Myyjät ovat ystävällisiä eivätkä tyrkytä mitään, vaan poistuvat kohteliaasti jos ei ole kiinnostunut tuotteista. Ostin itse eräältä myyjältä itselleni hameen hintaan 200THB. Muitakin hankintoja olisi voinut tehdä, mutta meillä ei ollut paljoa aikaa koska minulla oli sovittuna yhdeltä ripsien laitto. Lähdimmekin hyvissä ajoin ennen yhtä altaalle ja sitä kautta huoneeseen. Myöhästyin kuitenkin 7 minuuttia ripsien laitosta ja aikani oli jo annettu jollekin muulle. Tulin takaisin huoneeseen pariksi tunniksi ennen kuin sain uuden ajan. Olivia ja Tomi oli päiväunilla ja minäkin taisin ottaa pienet tirsat. Hoitelin myös joulupukin hommia ja paketoin Olivialle kaksi joululahjaa illaksi. Odottelin vuoroani yli puoli tuntia ripsien laittajalle. Homma oli melkoista tunarointia ja lopputulos aika onneton. Jos minulla olisi ripsiväriä mukana niin ripset voisi näyttää ihan kivoilta, mutta näin naturellena ja irtosojoina ne ei ole mitenkään hehkeät. Pitää katsella vielä Bangkokissa jos siellä olisi paikkoja, joissa voisi huollattaa ja parannella näitä ripsiä.

Tultuani ripsien laitosta aloimme valmistautua joulujuhlaa varten. Olivia laittoi Tescosta ostamamme joulumekon ja minä eilen Tescosta ostamani paidan ja tänään rannalta ostetun hameen. Mummo ja vaari oli lepäilemässä huoneessaan kun menimme sinne ja laitoimme heihin vähän vauhtia. Laitoimme tonttuhatut päähän ja herätimme vähän hilpeyttä muissa vieraissa. Kävelimme rantaa pitkin muutaman minuutin päähän viereiseen Fair House hotelliin, jonne menimme juhlimaan. Saimme sisään mentäessä orkideat kaulaamme ja tervetulodrinkit. Olivia joi taas vauhdilla juomansa, hänellä oli nimittäin kamala nälkä. Ravintola oli koristeltu todella kauniisti ja paikka oli muutenkin viihtyisä, joten juhlatunnelmaan ei ollut vaikeaa päästä. Ohjelmassa oli aluksi live musiikkia, jonka jälkeen kävimme nauttimaan buffetpöydän antimista. Tarjolla ei ollut lanttulaatikkoa, joka sekin on hyvää, vaan muita eksoottisia ja vähemmän eksoottisia herkkuja. Alkuruokana ollut porkkanakeitto raputäytteisten wontonien kanssa, oli minun suosikkini. Maistoi myös susheja ja nekin oli ihan hyviä. Jälkiruokapöydässä oli tarjolla perinteiset tiramisut ja suklaamousset, mutta kaikki muukin oli tosi hyvää. Juomaksi otin kookoksessa tarjotun pinacoladan ja tunnin päästä maha meinasi ratketa syömisistä. Katselimme ruokailun jälkeen vielä baarimikko shown, jossa pyöriteltiin jos jonkinlaisia pulloja tulen kanssa ja ilman ilmassa. Olivian juhlan kohokohta oli kun eräs tarjoilijoista toi Olivialle paketoimamme joulupaketit. Paketeista löytyi pehmoleluja, Aku Ankka taskukirja, legoja ja käsilaukku. Lähdimme juhlista pois jo kymmenen aikaan, vaikka juhlat olisi jatkuneet puoleen yöhön. Ennen nukkumaanmenoa Tomi ja Olivia rakensivat huoneessa vielä lego asuntoauton ja minä puolestaan pakkasin tavaroita seuraavan päivän retkeä varten. Tällainen oli siis meidän jouluaatto tällä kertaa. Saa nähdä mitä teemme ensi vuonna samaan aikaan...

Ei kommentteja: