sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kauas pois, sinne missä on lämmin

Kuva altaasta, jonka reunalla huoneemme sijaitsee suunnilleen puolivälissä... 13-15.12.2013 Kauas pois, sinne missä on lämmin... Joulumatkamme suuntautui jälleen kerran tänne Thaimaahan. Lähtömme oli viime perjantaina onnenpäivänäni 13. päivä perjantaina. Lähdimme kotoa kohti lentokenttää heti Olivian koulupäivän päätyttyä kello 12.00. Olimme tuttavilla Vantaalla suunnitellusti kello 14.00 ja saimme sieltä kyydin kentälle. Lentokentällä menimme lapsiperheille tarkoitetulle lähtöselvityspisteelle ja kävimme lipputiskilllä selvittelemässä paluumatkamme istumapaikkoja. Jälleen kerran ennakkoon varaamamme ja maksamamme istumapaikat oli muutettu varauksen jälkeen eli kannattaa jatkossa miettiä tarkkaan viitsiikö paikkoja edes varata kun ne saattaa muuttua joka tapauksessa. Pitkällisten selvittelyjen jälkeen virkailija sai varattua meille paikat jotka eivät vastanneet varaamiamme, mutta ovat ihan kohtuulliset. Istumapaikkojen selvittelyssä meni ainakin puolisen tuntia kunnes pääsimme lähtemään turvatarkastukseen. Turvatarkastukseen oli ilmestynyt pitkät jonot, mutta menimme lapsiperheiden linjaa pitkin ja pääsimme ohittamaan jonot. Kentällä ehdimme vielä käväistä kahvilla, mutta muuten meillä ei jäänyt kovinkaan paljoa aikaa odottelulle. Kone lähti Helsingistä puolisen tuntia myöhässä eli lähes ajallaan vaikka olimme varautuneet Seija -myrskyn takia viivytyksiin. Lentomatka meni erittäin hyvin ja nopeasti. Lapset saivat etukäteen varaamani lastenateria ja oma kasviateriani maistui oikein hyvältä punaviinin kera. Lasten rauhoituttua nukkumaan katsoin 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan, joka oli oikein mainiota katseltavaa koska en ollut nähnyt sitä aiemmin. Lapset heräsivät vähän ennen laskeutumista ja olivat kentällä reippaina. Maahantulomuodollisuuksissakaan ei mennyt kuin muutamia minuutteja koska meidät ohjattiin premium lineen lasten vuoksi. Koska pääsimme passijonosta niin nopeasti jouduimme odottamaan hetken matkalaukkuja jotka nekin onneksi saapuivat suht nopeasti kuten myös rattaat jotka tuli over size linjalta. Katselin kellosta, että pääsimme tavaroinemme Thaimaan puolelle noin kello 8 koneen alkuperäisen laskeutumisajan ollessa 7:25. Kuskimme ei ollut heti meitä vastassa kun menimme sovittuun tapaamispaikkaan, mutta Tomi löysi hänet melko nopeasti ja pääsimme lähtemään kohti Cha-Amia. Matka Cha-Amiin kesti 2 tuntia 45 minuuttia sisältäen yhden reilun vartin pysähdyksen. Cha-Amissa majoitumme meille ennestään tuttuun Methavalai hotelliin. Olimme varanneet etukäteen sähköpostitse suoraan hotellilta uima-allashuoneen eli tällaisen huoneen josta pääsee pulahtamaan suoraan terassilta uima-altaaseen. Hotellille kirjautuminen sujui sekin ongelmitta ja huoneemme oli jo valmiina vaikka saavuimme aikaisin hotellille. Vastaanotto hotellilla oli ystävällistä, mutta ei mitenkään ylenpalttisen ystävällistä kuten jossain paikoissa täällä Thaimaassa on totuttu. Vaikka meillä oli melkoinen jet lag päällä niin yritimme jaksaa uida mummon, vaarin, Annen, Markon ja poikien kanssa altaalla. Heillä oli vielä hyvässä muistissa oma väsymys tänne saavuttaessa, joten he ymmärsivät väsyneen olemuksemme. Minulla oli vähän turhan optimistinen ajatus aikaeroon tottumiseksi kun ajattelin että emme nuku päikkäreitä, vaan sinnittelemme iltaan asti ja nukumme kunnon yöunet kuten viime helmikuussa saapuessamme Thaimaahan. Samuel sinnitteli ilta kuuteen kunnes nukahti. Minä yritin uida Olivian kanssa ensin omassa altaassamme, mutta vesi oli aivan liian viileätä omalle nahkalleni. Otin mittarin mukaan kotoa kun kuulin että vesi on kylmää ja niinhän se olikin ainoastaan +24C. Siirryimme Olivian kanssa iltauinnille isoon altaaseen jonka vesi oli huomattavasti lämpöisempää. Tällä iltauinnilla minut valtasi tämä Thaimaan taika jonka takia palaamme tänne yhä uudestaan. Uidessamme Olivian kanssa pimeässä, kuun loistaessa ja aulabaarin flyygelin soittajan soittaessa ihanaa musiikkia näimme lyhtyjen lentävän taivaalla minut valtasi ihana olo. Takana oli pitkä matka ja kotoa lähdöstämme oli vuorokausi, mutta vihdoin pääsin uimaan ihanaan Thaimaan lämpöön tuikkivien tähtien alle. Mikä sen ihanampaa. Emme nähneet matkaseuruettamme enää illalla koska emme jaksaneet lähteä heidän kanssaan syömään. Kävimme päivällä aiemmin läheisessä jäätelöbaarissa toteamassa paikan hyväksi ja päätimme selviytyä jätskien voimalla aamiaiselle asti. Olivia kävi uimisen jälkeen vielä kylvyssä ja sain hänet vasta kahdeksan aikaan houkuteltua nukkumaan. Yö menikin sitten omalta osaltani aika vähäunisesti. Samuel heräsi kello 22.00 koska ei käynytkään illalla yöunille kuten olin kuvitellut, vaan hän oli päikkäreillä. Valvoskelujen ja pienten nukuttujen pätkien jälkeen hän alkoi kahden aikaan yöllä kysellä aamupalalle menoa. Aamupalaa ei ollut siihen aikaan tarjolla ja vasta kuuden aikaan aamulla Samuelkin rauhoittui yöunille ja uni olisi maittanut ties miten pitkään. Aloin kuitenkin herätellä lapsia vähän ennen yhdeksää, sillä aamiainen loppuu kello 10. Avasin terassin oven, jotta uima-altaalla olevien lasten äänet kuuluvat huoneeseemme. Olivia pyyteli unenpöppörössä että pyytäisin lapsia olemaan hiljaa, että hän saisi nukkua mutta sanoin että tarkoituksena oli nimenomaan herättää hänet ja Samppa. Herättyämme lähdimme aamiaiselle missä tapasimme mummon, vaarin ja muun seurueemme. Aamupala maittoi myös lapsille kohtalaisen hyvin. Olivian aamiaisen kohokota taisi olla itse tilattu kinkkumunakas ja Samuel nautti ananasmehusta. Aamiaisen jälkeen menimme koko poppoo uimaan. Olivia pelaili vaarin ja poikien kanssa lentopalloa vedessä ja Samuel nautti vesiliukumäessä laskemisesta. Olin ensimmäisellä kerralla liian luottavainen Samuelin liukumäessä selviytymisen kanssa ja hänelle kävi pieni onnettomuus. Samuel tippui liukumäen ylimmältä rapulta maahan satuttaen päänsä. Onneksi suurin hätä taisi olla pelästyminen ja tästä seurasi taas se, että en voinut päästää Samuelia yksin mäkeen eikä hän edes uskaltanut mennä sinne yksin vaan pidin jatkossa kädestä kiinni. Lapset olivat aika uupuneen oloisia ja he suostuivat ilman mukinoita lähtemään pois altaalta parin tunnin kuluttua. Altaalla olon jälkeen lähdimme käväisemään läheisessä kaupassa jossa Olivia teki viime Cha-Amin reissulla ostoksia. Nyt sieltä ei löytynyt mitään mitä olisi välttämätöntä saada, vaan jatkoimme matkaa eilisiin jäätelöbaariin. Jätskibaarin jäätelöt ovat erittäin hyviä ja hinnatkin ovat kohdallaan. Paikasta tulee varmasti vakiopaikkamme joka päivä ollessamme täällä Cha-Amissa. Hienoimmatkin annokset maksavat max. 57thb eli vähän reilun euron. Tarjolla on myös juhlamokka kahvia ja pientä extra syötävää hyvän palvelun lisäksi. Eilen saimme kettukarkkeja ja omareita ja tänään vesimelonia. Testasimme tänään myös paikan hodarit eikä niitäkään voi moittia. Syötyämme veimme Olivian ja Jonin hiusten leikkuuseen. Olivian hiusten lyhennys maksoi parisen euroa, Jonin hiustenleikkuun maksaen tuplasti saman. Nyt olemme täällä hotellihuoneessa lepäämässä ennen illan rientoja. Samuel nukkuu, Olivia katselee DVD soittimeltaan elokuvaa ja Tomi rentoutuu allastuolilla terassillamme. Illan ohjelma on jo aika pitkälle suunniteltuna, mutta palataan siihen myöhemmin...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Mistä te varasitte kuljetuksen tuonne Cha-Amiin? Bangkokiinko lensitte?