tiistai 17. joulukuuta 2013

Letitystä ja Petchaburi

Taas olisi vuorossa jokailtainen neuvottelu tietokoneen kanssa eikä yhteistyö toimi edelleenkään, mutta yritetään silti. Tuossa alla pitäisi jossain kohtaa olla kuva aamiaisesta jolla aloitin päivän. Lautasella on aika vakiojutut joita syön Thaimaan aamiaisilla, paitsi että jogurtti puuttuu koska sitä ei ole tarjolla tässä hotellissa. Aamiaisen jälkeen menimme Olivian kanssa kysymään hotellin kampaamosta letityksen hintaa. Päätin etukäteen että jos hinta ei ole yli 1000thb, niin jäämme letitykseen hotellille ja jos se on yli menemme etsimään edullisempaa paikkaa. Hinta oli juuri tuon 1000thb, joten jäimme hotellille. Letittäjiä oli kaksi ja aikaa kului reilu tunti. Letittäjillä ei näyttänyt olevan kovinkaan paljoa kokemusta hiusten letittämisestä sillä he eivät olleet mitenkään näppäriä työssään ja letit on aika paksuja, mutta ihan hienot niistä tuli silti. Kampaaja sai "mamankin" eli minut ottamaan muutaman letin hiuksiin 500thb:n hintaan. Sää täällä Cha-Amissa on ollut joulukuiseen tapaan melko viileä (vajaa 30 astetta) ja tänään oli erityisen viileä ja tuulinen sää. Päivälämpötila taisi jäädä noin 24 asteeseen. Jos oikein muistan, niin lämpötila oli alin päivälämpö mitä olen Thaimaassa kokenut. Osa porukastamme Samuel mukaan lukien kävi tänään testaamassa meren aaltoja, mutta viileähkö sää ei houkutellut meitä uimaan joten päätimme lähteä shoppailureissulle. Neuvottelimme taksin kanssa retken TescoLotus-Petchaburin temppeliluola-BigC välille 1300thb:n hintaan. Kuski ajoi suoraan temppeliluolalle jossa olemme Tomin kanssa käyneet jo kaksi kertaa aiemmin. Paikka on kaikessa kauneudessaan jotenkin hirveän pelottava ja sadat apinat tekee siitä entistä pelottavamman. Luolakäynnin jälkeen kuski vei meidät kaapelivaunulle joka kuitenkin meni juuri kiinni kun pääsimme asemalle joten jatkoimme pikaisten shoppailujen jälkeen BigC:lle. Siellä menimme ensin syömään KFC:hen jossa tilasimme Tomin kanssa takuuvarmat kalahampurilaisateriat ja lapsille kalapuikot ja ranskalaiset. Anne perheineen päätyi vähän eksoottisempiin kana-aterioihin ja heidänkin valinta taisi mennä ihan nappiin. Syömisen jälkeen kävimme ostoksilla. Vaari osti itselleen tablet tietokoneen 1500thb:n hintaan. Toivottavasti tämä toimii yhtä hyvin kuin Annen ja Markon ostamat koneet. Samuel oli todella väsynyt ja otti pienet päikkärit ostoskärryissä ostosten lomassa. Ostosten jälkeen hurautimme suoraan hotellille. Kuski näytti "unohtaneen" että olimme sopineet TescoLotus käynnin, mutta asia ei meitä suuremmin haitannut koska kello oli jo noin kahdeksan kun pääsimme hotellille. Lapset menivät viileästä ilmasta huolimatta vielä iltauinnille eikä hotellin henkilökuntaa näyttänyt haittaavan tänäänkään myöhäinen uinti vaikka allas oli ollut jo kiinni yli tunnin. Nyt kello lähentelee jo puoltayötä joten enköhän minäkin jouda tästä nukkumaan.





Ei kommentteja: