lauantai 13. heinäkuuta 2019

Iltapäivä An Bang Beachilla

An Bangin ranta

Hieno sää jatkuu täällä Vietnamin Hoi Anissa, joten aamu alkoi normaaliin tapaan hotellin uima-altaalla polskuttelemalla. Hotelliltamme on kaksi kertaa päivässä kuljetus An Bangin rannalle Dolphin -nimiseen rantaravintolaan. Ensimmäinen kuljetus lähtee kello 9.30 ja jälkimmäinen kello 15.00. Rannalta poispäin kuljetus tulee ainoastaan kello 15.30. Kävimme varaamassa tuon myöhäisemmän kuljetuksen, joten meillä oli aikaa uida hotellilla. Ennen lähtöä lepäsimme huoneessamme tunnin verran ja katsoin Netflixistä suosikkisarjaani Kotihotellit yhden jakson verran.  Menimme hotellin respaan vähän ennen kolmea, mutta hotellin autoa ei näkynyt eikä kuulunut. Noin viisi yli kävin kysymässä missä kuljetus viipyy ja virkailijat olivat vähän sen näköisiä, että kuljetusta ei ollut edes tulossa. Vähän aikaa touhuttuaan he tulivat sanomaan, että kuljetus tulee viiden minuutin päästä ja pahoittelivat, että se on myöhässä. Kun kuljetus tuli, huomasimme että meille oli tilattu normaali auto (ehkä grab-taksi), joka vei meidät navigaattorin avulla rannalle. Kysyin ennen lähtöä respasta, miten pääsemme takaisin hotellille rannalta. He kehottivat lataamaan Grab -sovelluksen puhelimeen ja latasinkin sen heidän avustamana. Rannan ja hotellin välinen matka on noin viisi kilometriä ja taksin hinta tuolle välille on noin 100 000 dongia eli nelisen euroa. 



 Olin aiemmin lukenut netistä, että Hoi Anin rannat eivät ole kummoisia ja roskaisiksikin niitä on moitittu. Rannalle saapuminen oli tosi positiivinen yllätys. Kuljetuksemme vei meidät Dolphin ravintolaan ja katsoin jo etukäteen netistä että rantatuolit ovat ilmaisia, kun tilaa syömistä tai juomista. Me säästimme ruokailun rantaan, joten teimme heti tilaukset. Tomi tilasi paistettua tonnikalaa mangokastikkeella, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Olivian kanavartaat olivat väärän makuisia ja minun nuudeliruokani oli ihan kelpoa rantaruokaa. Samuel tilasi ranskalaiset perunat, mutta ei malttanut olla niin kauaa pois vedestä, että olisi saanut syötyä niitä. 


Rantailtapäivämme oli aivan ihana. Keskipäivän yli neljänkymmenen helteet oli laskenut muutamalla asteella ja ilma oli siedettävämpää. Merivesi oli ehkä lämpimintä mitä olen koskaan kokenut. Kun meni mereen ja vesi kosketti ihoa, vesi tuntui erittäin lämpimältä. Vedestä ei olisi halunnut nousta ollenkaan. Iho ja hiukset tulivat suolavedestä tahmeiksi ja tunnelma oli ihan täydellinen. Ranta oli täysin roskaton ainakin siitä kohtaa missä me olimme. Mennessämme rannalle siellä oli suht hiljaista, mutta iltaa kohden ranta alkoi täyttymään lauantai-illan viettäjistä. Ihmiset kokoontuivat pieniin rinkeihin ja retkieväinä heillä oli laatikot Larueta eli paikallista olutta. Tominkin mielestä Larue on hyvää, toisin kuin Saigon olut, jonka hän äsken testasi uima-altaalla. Rannalla oli myös erilaisia aktiviteetteja kuten parasailingia ja vesiskootterilla ajoa ja siellä liikkui rantamyyjiä. Mitään tyrkytystä ei kuitenkaan ollut ja saimme nauttia rantatunnelmasta ihan rauhassa. Edelleenkään emme ole kuulleet sanaakaan suomea täällä Vietnamissa, vaikka kyllä täällä länsimaalaisiakin turisteja on liikkeellä. Tämän päivän kokemuksen perusteella voin lämpimästi suositella An Bangin rantaa, ehkä mekin menemme sinne vielä uudelleen rantapäivän viettoon tämän loman aikana. 

Ranta-aktiviteetteja

Kiva ravintola

Rantaruokaa


Paikallinen kaupustelija


Tein Samuelin kanssa hiekkalinnan

Väki lisääntyi iltaa kohti



Uiminen on kivaa, etenkin kun on vesi on lämmintä

Lähtiessämme pois rannalta ajattelimme testata Grab sovellusta ja tilata taksin hakemaan meitä. Otin itsestäni vaaditun selfien tunnistusta varten, mutta sovellus sanoi, että vapaita autoja ollut saatavilla. En tiedä oliko vika käyttäjässä vai oliko oikeasti ruuhkaa, mutta emme siis onnistuneet Grabin käyttämisessä. Touhutessamme sovelluksen kanssa rantaan ajoi mittaritaksi, joka kysyi tarvitsemmeko kyytiä. Kysyimme hintaa ja kuski arvioi matkan hinnaksi noin 100 000 dongia, joten hyväksyimme kyydin ja pääsimme taksilla hotellille. Hotellilla menimme heti uimaan altaaseen ja suihkuun huuhtelemaan meriveden suolat pois. Huomasimme rannalla vasta pois lähtiessämme, että ravintolan takana olisi ollut suihkut. Hyvä tietää seuraavaa reissua varten. Tilasimme altaalle vielä lapsille iltapalaksi pizzan ja nyt jo väsyttää, vaikka kello on vasta puoli yhdeksän. Rankkaa tämä lomailu. 

Illan uimiset ja iltapala hoidettiin altaalla

Ei kommentteja: