torstai 4. heinäkuuta 2019

Mee D -ravintola, museo ja kahvittelua

Onneksi kukaan lapsista ei tippunut pöydän alta lammikkoon

Heräsimme pilviseen aamuun ja vettäkin satoi ajoittain. Meillä oli suunnitelmissa uima-allastreffit täällä Balilla tuttavien kanssa ja sen jälkeen syömään Mee D ravintolaan rapufarmille Kramiin. Päätimme mennä uimaan, vaikka ajoittain satoi vettä ja sade onneksi taukosikin meidän uintihetken ajaksi. Uinnin jälkeen mopoilimme viiden kilometrin matkan ravintolaan. Olemme käyneet pari kertaa aiemminkin Mee D:ssä ja suurin elämys tässä ravintolassa on ruokailu lasipöydällä, jonka alla ui kaloja, joille voi syöttää sekä jalkoja että ruokaa. Samuelin mielestä ruuan syöttäminen kaloille on mukavampaa kuin syödä sitä itse. Seurasin talven aikana ravintolan facebook sivulta, että paikkaan rakennettiin iso vesiliukumäki sekä pieniä mökkejä majoittautumista varten. Itse en kyllä tuohon rapulammikkoon uskaltautuisi uimaan. Ravintolan ruokalistoilla ruuat on kirjoitettu thain lisäksi englanniksi, mutta henkilökunnalla ei ole juurikaan englanninkielen taitoa. Saimme kuitenkin ruuat tilattua ja ne olivat melkein sitä mitä tilasimme. Meille tuli pari thai milk jääteetä, joka maistui aivan samalle kuin Nestlen pusseista tehty tee eli hyvälle, tempura katkarapuja, pad thai, paistettua riisiä ja softcell rapua, nuudelikeitto ravulla sekä fantaa ja vettä. Ruuat oli hyviä eikä hinta huimannut päätä, sillä loppulasku oli 605 thb eli noin 15 euroa. 

Reitti Balilta Mee D ravintolaan

Uusi liukumäki

Rapupyydyksiä?


Ravintolassa oli hiljaista, meidän lisäksi siellä oli vain kaksi asiakasta

Ruoka oli hyvää, mutta kokemus on tärkeintä tässä ravintolassa



Ruokailun jälkeen kävimme Phattana supermarketissa ostamassa mm. suodatinkahvia, sillä Suomesta mukaan ottamamme Juhla Mokka alkaa olemaan lopussa. Ostimme paikallista Moccona suodatinkahvia, jota olen nähnyt kehuttavan netissä. Emme ole vielä maistaneet sitä, mutta veikkaan ettei se Juhla Mokkaa voita maussa. Kaupan jälkeen mopoilimme lyhyen matkaa läheiseen museoon. Olen katsellut jo useana vuonna tätä KruKung Museota Kramissa, mutta emme ole käyneet siellä. Nyt menimme sinne tuttavien kanssa koko porukka. Paikka oli hyvin erikoinen ja siellä oli uskomaton kokoelma kaikenlaista vanhaa tavaraa. Luin jälkikäteen netistä, että paikan omistaja on entinen taideopettaja, joka aloitti antiikin keräämisen vuonna 1974. Vuonna 2016 hänen kotinsa muuttui museoksi ja hän avasi ovet yleisölle. Netissä luki, että museoon on 150 thb:n sisäänpääsy per henkilö, mutta meiltä hän veloitti 300 thb per perhe. Talossa on yli 20 huonetta, jotka on sisutettu eri teemojen mukaisesti esim. parturi, luokkahuone, lelukauppa, valokuvastudio yms. Rakennuksen yläkerrassa oli rahakokoelmia ja thaimaalaista taidetta. Uskomaton paikka ja myös lapset tykkäsivät kierrellä museossa ja tutkia esineitä. 






















Museokäynnin jälkeen mopoilimme koko porukalla Suan2Kru nimiseen kahvilaan, joka sijaitsee Kramissa saman nimisen resortin yhteydessä. Kävimme samassa paikassa kahvilla myös viime kesänä ja meillä oli vielä tallessa kahvilan leimakorttikin. Kahvilassa on erittäin ystävällinen palvelu ja ruuat ja juomat tarjoillaan kauniisti koristeltuina. Paikka on myös kaunis ja lapsista oli kivaa pelailla kahvilan lautapelejä ja katsella kalalammikon kaloja. 

Reitti Mae Phimin suurimmasta ruokakaupasta Phatthanasta Suan2Kru kahvilaan, joka sijaitsee Coffee Riderin vastapäätä


Olivian brownie

Kookosvanukas

Jääkahvia ja vanukasta




Kahvilakäynnin jälkeen sanoimme heipat tuttaville ja mopoilimme talollemme. Menimme lähes välittömästi uimaan ja sen jälkeen vielä syömään Balin omaan ravintolaan. Menimme ravintolaan kello 19.15 ja sitä oltiin jo sulkemassa. Onneksi omistaja teki vielä meille ruuat, jotka söimme melko vauhdilla. Nyt olisi enää iltahommien aika ja nukkumaan käynti. Huomisen päivän ohjelma on vielä hieman auki, mutta eiköhän se selviä viimeistään aamulla. 

Ei kommentteja: