torstai 23. joulukuuta 2010

Merellä

23.12.2010 Huomasin juuri, että tänään on jouluaaton aatto. Täällä Koh Changilla joulun läheisyyttä ei huomaa juuri mistään muusta kuin siitä, että itse muistaa sen ajoittain. Thaimaan varsinaisissa turistikohteissa joulu on enemmän esillä, mutta täällä eletään normaalia arkea.

Heräilimme tänään kahdeksan aikoihin ja menimme aamiaiselle. Tässä hotellissa ei ole aamiaisbuffettia, vaan aamiaiseksi voi valita amerikkalaisen aamiaisen, paistetun riisin tai puuroaamiaisen. Olemme syöneet joka päivä amerikkalaisen aamiaisen, joka koostuu paahtoleivästä, paistetuista munista, nakeista, pekonista ja vihanneksista. Aamiainen on ihan ok ja jopa Olivia on syönyt hyvällä ruokahalulla aamiaisen vaikka ei yleensä aamulla syö juuri mitään. Olivia on muutenkin yllättänyt tällä reissulla hyvällä ruokahalulla, hyvä niin.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme kamat ja lähdimme snoklausreissulle. Lavataksi haki meidät hotellilta kymmenen aikaan ja menimme 7elevenin kautta rantaan. Retkeä kaupattiin neljän saaren snoklausretkenä, mutta koska lapset eivät osaa snorklata pyysimme että meidät viedään jonnekin saarelle missä on ranta. Matkat taittui nopsasti pikaveneellä. Saari, jonne menimme oli pikkuinen viidakkosaari jossa oli pieni kaistale hiekkarantaa. Snorklailimme rannan tuntumassa ja ihailimme kaloja. Kalat olivat tosin vähän turhan innokkaita, koska ne näykkivät hanakasti myös ihoamme. Olivia leikki hiekkaleluilla vesirajassa ja osa porukastamme vain ihaili maisemia ja nautti olostaan. Retki oli ihan mukava pikareissu ja sääkin oli aurinkoinen, vaikka säätiedotus lupaili vesisadekuuroja. Tässä muutama kuva reissulta. Ensimmäisessä Jouko poseeraa rantakivellä ja lähettelee terveisiä koti Suomeen.
 Jani meditoimassa buddha-asennossa rantahietikolla.
 Snorklausvälineiden virittelyä.
Hotellille palattuamme kävimme vielä uimassa altaalla ja nautiskelimme auringosta. Uimisen jälkeen Olivia olikin tosi väsynyt ja kävi päiväunille mummon kanssa. Unta ei tarvinnut taaskaan kauaa odotella, vaan se tuli heti kun pää tapasi tyynyyn. Me lähdimme Tomin, Janin, Joken ja Vaarin kanssa moporetkelle saaren eteläosaan. Moporetken aikana saari alkoi hahmottua paremmin. Saarella on tosi isoja mäkiä ja Tomi sanoikin, että sai kunnon hartiahieronnan kun puristin hänestä kiinni jyrkissä mäissä. Pikkusen pelotti mopon kyydissä. Saarella kulkee kapea tie joka on rakennettu tiheän sademetsäviidakon keskelle. Tien varsille, rantojen kohdalle on muodostunut pieniä "kyliä" joissa on pieniä ravintoloita, hierontapaikkoja yms. Yhtään ketjuravintolaa tai pikaruokalaa ei ole saarella näkynyt eikä myöskään tavarataloja tai ostoskeskuksia. Toivottavasti niitä ei tänne tulekaan koska olemme luonnonsuojelualueella ja kyllähän niitä täyden palvelun turistikeskuksia Thaimaastakin jo löytyy useampia. Moporetken kääntöpaikassa aivan saaren eteläosassa oli hieno ranta. Ostin siellä reissumme ensimmäisen Pina Coladan joka on aina täydellinen valinta täydellisessä ympäristössä. Kuva kertokoon puolestaan.
 Moporetken jälkeen lähdimme koko porukalla hotellimme lähellä olevalle rannalle syömään. Rantahiekalla on useita viihtyisän näköisiä ravintoloita, joista menimme läheisimpään. Ravintolassa oli erittäin hyvä palvelu ja söimme hyvät ruuat illan pimetessä. Allaolevassa kuvassa Olivia ja serkkupojat testaavat rannan keinua ruokia odotellessa.
Saimme kesken ruokailun hienon tuliesityksen sekä kutsun tulla seuraavana päivänä ilmaiseksi istuskelemaan ravintolan rantatuoleihin. Kutsu otetaan luultavasti vastaan. Ihmettelin kun rannalla olevassa keittiössä oli länsimaalaisia kokkaamassa. Vasta pois lähdettäessä tarjoilija kertoi, että he tarjoavat ruuanlaitto kursseja. Sieltä saisi varmasti hyvää oppia Thaimaalaisen ruuan valmistukseen, mutta kaikista mieluiten nautin Thai ruokaa täällä paikan päällä! Lopuksi vielä kuva yhdestä tulimiehestä.
Hotellille palattuamme kävimme vielä ostamassa läheisestä kaupasta Koh Chang punaviinin joka olisi tarkoitus nauttia huomenna joulun kunniaksi. Nyt sitten nukkumaan, vaikka Tomi ja Marko ovatkin mopoilemassa, huomiseen!

Ei kommentteja: