perjantai 17. joulukuuta 2010

Totuuden temppeli

17.12.2010 Tomi kotiutui yöllä vasta kahden aikoihin, joten minä heräsin aamulla aiemmin ja menin ensin aamupalalle. Ulko-oven avattuani vastaani ei tullutkaan ihana Thaimaan lämpö ja auringonpaiste, vaan vastassa oli kova tuuli ja kylmyys. Muutama pisara vettäkin tippui taivaalta. Aamiaiselle tuli samaan aikaan suurin osa meidän porukasta joten saimme samalla sovittua päivän ohjelmasta.
Olivia vaikutti terveeltä, joten lähdimme kymmenen aikoihin Totuuden temppelille, joka sijaitsee Nakluassa Pattayan pohjoisosassa.

Temppeli on kokonaan puusta tehty ja siten eroaa muista temppeleistä joissa olemme käyneet Thaimaassa. Oliviasta oli jännään kun temppelin keskiosa oli tehty Thaimaalaisittain ja yksi siipi Kiinan tyyliin. Temppelissä oli restauroitityöt meneillään ja saimme kierroksen ajaksi kypärät päähämme. Ajoitimme käyntimme niin, että ehtisimme kello 11.30 delfiiniesitykseen. Opas kertoi kuitenkin, että delfiiniesitystä ei ole koska delfiinien altaan vettä vaihdetaan. Onneksi tilalla oli thai kulttuuriesitys, joten käyntimme ei jäänyt pelkkään temppelivierailuun.

Temppelistä hotellille palatessa käväisimme suomalaisomistuksessa olevassa River hotellissa maksamassa pikkubussimatkat Koh Changille. Tarkoituksemmehan on siirtyä tuolle Thaimaan toiseksi suurimmalle saarelle ensi tiistaina. Pattayan ilma on nyt ollut aika surkea parina päivänä. Olemme neljättä kertaa tähän aikaan vuodesta Pattayalla, eikä meillä ole ennen ollut näin huonoja ilmoja. Toivotaan, että kelit tästä vielä paranee. Tänään ei tarennut mennä edes uimaan!

Olivian vointi huononi taas iltaa kohden ja kuume nousi yli 38 asteen. Nyt pikkuinen on nukkumassa ja toivottavasti vointi alkaisi kohenemaan pikaisesti. Serkkupoikien tauditkin ovat paranemaan päin, toivottavasti ei tule takapakkia. Tänään vietetään Joukon synttäreitä ja käväisin juuri nauttimassa heidän huoneessaan synttäriherkkuja. Muut ovat lähdössä vielä Menuettiin viettäämään iltaa. Saa nähdä uskaltautuuko joku laulamaan karaokea. Minä ja Anne jäämme huoneisiimme hoitelemaan sairaita pikku potilaita...

Lopuksi vielä muutama kuva Totuuden temppelireissulta. En saanut otettua yhtään kuvaa koko temppelistä, koska olimme niin lähellä rakennusta.



Olivia seurailee silmä tarkkana kulttuuriesitystä...

Ei kommentteja: