perjantai 9. kesäkuuta 2023

Rantapäivä Coca-Cola beachillä

 Heräsimme tähän aamuun ukkosen jyrähdellessä ja vesisateen ropistessa uima-altaaseen. Olimme kuitenkin luottavaisia siihen, että sade loppuu viimeistään puolen päivän aikaan ja pääsemme suunnitellusti rantapäivän viettoon Coca-Cola beachille. Söimme taas rauhassa aamiaisen ulkoterassilla ja kasailimme rantapäivää varten tavarat kassiin. Vähän jälkeen puolen päivän sade loppui ja pääsimme lähtemään rannalle. 

Samuel sanoi heti, että täällä rannalla on tosi kivaa. 

Ihanat meren aallot ja Samuelillakin on vihdoin kavereita. 


Mikä ihana olo tulikaan rannalle päästyämme. Olemme olleet siellä viimeksi koko perheen kanssa neljä vuotta sitten kesällä. Sen jälkeen minä ja Samuel olimme rannalla mummon ja vaarin kanssa juuri ennen koronaa. Henkilökunta muisti hyvin meidät. He ihmettelivät miten Olivian hiukset ovat lyhentyneet ja Samuel kasvanut hurjasti pituutta. Ranta oli siisti ja roskaton. Ravintolasta oli selvästi pidetty huolta ja ruoka oli aivan yhtä hyvää kuin ennenkin. Tilailimme heti rannalle päästyämme syötävää ja menimme uimaan meren lämpimiin aaltoihin. Hetken kuluttua myös tuttavaperhe saapui paikalle ja Samuel sai seuraa frisbeen heittelyyn ja uimiseen. Rannalle saapuessamme ilma oli vielä sateen jälkeen pilvinen, mutta aika nopeasti aurinkokin pilkahteli pilviverhon takaa. Itse en kyllä aurinkoa nyt kaipaa, kun iho on palanut, mutta kiva kun ei satanut vettä. Aika rannalla meni nopeasti jutellen, uiden ja rentoutuen. Täällä sitä rentoutuu niin täydellisesti, en ehkä koskaan voi kyllästyä tähän paikkaan. 

Thaimaalaista muotoilua.

Ihana siisti ranta. 


Lähtiessämme pois rannalta sovimme, että menemme isommalla porukalla syömään illalla Tequilaan. Hetken levättyämme talolla lähdimmekin mopoilemaan kohti Tequilaa. Meitä oli lopulta 18 suomalaista saman pitkän pöydän ääressä kuuntelemassa live musiikkia ja nauttimassa maailman parasta eli thaimaalaista ruokaa. Juttelimme ja vaihtelimme Mae Phim vinkkejä mukavassa seurassa. Sovimme myös huomiselle treffit tänne Bali Residenceen uimisen ja hyvän ruuan merkeissä. Kotimatkalla pysähdyimme vielä 7eleveniin jälkiruoka ja iltapalaostoksille. Siinähän se päivä sitten menikin, sen suurempia mitään tekemättä, mutta täydellistä lomaa viettäen. Lopuksi vielä kuvat päivän tiktok -herkuista. 

Pandan maustettuja kakkusia, ihan hyviä 7/10.

Kookosmaitohyytelöitä 10/10!





Ei kommentteja: