maanantai 12. kesäkuuta 2023

Rentoa lomailua Mae Phimissä

 

Tosi hyvä juoma.


Tänään aamu alkoi aamiaisen jälkeen uimisella omassa altaassa. Uin melko pitkään, ainakin reilun tunnin ja nautiskelin lämpimästä vedestä ja aurinkoisesta säästä. Virvokkeeksi maistelin uutta Spy winecooler makua ja tykkäsin kovasti. Koko perheen herättyä lähdimme etsimään meille hierontapaikkaa, sillä en ollut itse vielä käynyt tällä reissulla kertaakaan hieronnassa. Itse ajattelin, että olisimme menneet rantakadulle Avatarojen viereen, jossa on monta hierontapaikkaa, mutta Tomi oli katsonut meille hierontapaikan valmiiksi netistä ja menimmekin sinne. Paikan valinta osui ihan nappiin ja luulen, etten koskaan ole saanut parempaa jalkahierontaa Thaimaassa kuin sain tänään. Hieronta sisälsi myös hyvän käsivarsi- ja niskahieronnan, kuten ne yleensäkin sisältävät. Hieronta myös kesti yli sovitun ajan ja tunnelma oli todella ihanan rauhallinen koko hieronnan ajan. Hieronnan aikana oli taas aikaa ajatella ja mietin, miten nautinkaan näistä lomista täällä Thaimaassa. Tätä samaa fiilistä ei saa missään muualla, eikä tätä voi korvata millään Paikan nimi oli Chaba Massage ja se sijaitsee rantakadulta noin kilometrin verran Klaengin suuntaan. Suuret suosittelut paikalle!

Hierontapaikan hinnastoa.

ja hierontapaikan pihan koristeita. 

Hieronnan jälkeen lähdimme testaamaan Muay Pad Thai -ravintolaa, jota on suositeltu Mae Phimin kävijöiden keskuudessa. Toisin kuin eilinen paikallinen ravintola, tämä osoittautui suositustensa arvoiseksi. Söimme Pad thait katkaravuilla ja ne olivat todella herkulliset. Pieni miinus tulee siitä, että isot katkaravut olivat kokonaisina ruuan seassa ja niistä tarvitsi itse poistaa pää ja suoli ennen syömistä. Meidän neljän hengen ruokailun loppulasku oli 280thb eli söimme ja joimme ravintolassa reilulla kahdeksalla eurolla. Tännekin voisimme mennä uudelleen, tosi hyvä paikka. 

Muay Pd Thai -ravintola. Tunnistaa sinisestä rakennuksesta ja oransseista koristereunoista. 

Tällainen kyltti on ravintolan kohdalla. Sijainti ennen Pattana -kauppaa samalla puolella tietä. 

Syötyämme mopoilimme jälkkärikahville Coffee rider kahvilaan, jossa käynti on ollut listoillamme jo useamman vuoden. Päästyämme kahvilaan alkoi kova sade. Sadekuuro kesti juuri kahvilassa olemisemme ajan, eli jälleen kerran hyvä ajoitus. Joimme Tomin kanssa kahvit, minä jääkahvia frappe muodossa ja Tomi kuumaa kahvia. Lisäksi otimme listalta vähän umpimähkään jälkiruokia, jotka olivat oikein hyviä. Kahvila oli ihan ok ja ruuat hyviä, mutta jos pitäisi valita niin menisin jatkossakin mielummin tien toiselle puolelle Suan2Khru kahvilaan. 

Tomin tilaama jälkkäri. 

ja minun jälkkäri, josta Olivia söi kakun palaset. 



Eipäs kastuttu tälläkään kertaa, kun olimme juuri sadekuuron aikana kahvilassa. 

Sateen loputtua mopoilimme rantakadulle ja kävimme katselemassa matkamuistoliikkeiden tarjontaa. Samuel osti yhden rannekorun, muuta ei tarttunut matkaamme. Kävimme myös 7elevenissä ostamassa iltapalaa talolle. Talolle päästyämme otin pienet päiväunet ja lähdimme iltauinnille isolle altaalle. Nämä iltauinnit ovat ihan parhaita, kun vesi on 32 asteista ja ilma vähän alle 30. Allas on aina yksityiskäytössämme ja tunnelma on ihanan trooppinen. Allasalueella on hyvät suihkutilat ja kävimme siellä pesulla uimisen jälkeen ja laitoin myös yöpuvun jo valmiiksi päälle suihkun jälkeen. Miten ihana kävellä rentoutuneena ja puhtaana talolle ja käydä onnellisena nukkumaan mukavan lomapäivän jälkeen. 

Iltauinnin tunnelmaa. 


Sisäänkäynti vuokratalollemme. 

7elevenistä hankitut iltapalat. 




Ei kommentteja: